Näköjään toista kuukautta jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä.. Aika menee jotenkin niin nopeasti. Illat menee useimmiten töissä ja vapaa päivisinkin tuntuu olevan ohjelmaa niin ettei tahdo koneelle asti keritä.
Kevät tulossa (bongasin tänään yhden sipulin kukkapenkistä joka oli lähtenyt jo kasvamaan). Ja pakko tunnustaa että vasta TÄNÄÄN sain vihdoin ja viimein vaihdettua jouluverhot pois ikkunoista.. Mutta "puolustukseksi" sanottakoon että eipä niitä tule pahemmin itse katseltua eli eipä ole pahemmin haitannut.. :D
Söin tänään elämäni toisen kerran muikkuja. Mies oli niitä kaupasta hakenut ja hän ne meille valmistikin päivällä ruuaksi. Kuvaa tästä herkusta minulla ei ikävä kyllä nyt ole, ne menivät nimittäin niin nopeasti :)
Onhan sitä tullut leivottuakin. Ystävänpäiväksi muffinsseja ja tietysti Runebergin päivänä runebergintorttuja. Mummini täytti huikeat 90- vuotta. Tekaisin hänen syntymäpäivilleen pari vadelmatäytekakkua ja pari kinkkuvoileipäkakkua. Ihan ok makuisia olivat. Kaikki kyllä kiittelivät, että olivat niin makoisia, mutta ehkä sitä vaan on itse niin paljon kriittisempi omille tuotoksilleen, että ei osaa enään oikeen nauttia kakkujen mausta. Aina tulee etsittyä niistä jotain huonoa..
Pieni sisustuskärpänenkin on meikäläiseen iskenyt. Olen tässä haaveillut uusista tapeteista, laminaatista ja kylpyhuoneremontista. Mutta pitää tässä haaveilun lomassa vaan tyytyä nyt vaihtamaan kotosalla huonekalujen paikkaa joka huoneessa, tuohan sekin mukavaa piristystä ja vaihtelua :)
Ja pientä elämänmuutosta olen tässä suunnitellut, mutta siitä sitten joskus lisää, jos siitä jotain tulee :)
Näihin haaveisiin ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti