Äitini on melko suorasanainen ihminen, eikä hän yleensä saa pidettyä tiettyjä asioita salassa. Etenkään joululahjoja. Aina jossain vaiheessa joulukuuta paljastuu mitä olet saamassa joululahjaksi. Mutta tänä vuonna, tai siis oikeastaan viime vuonna, äitini oli salamyhkäinen. Sanoi minulle, että en arvaakkaan että mitä saan tänä vuonna joululahjaksi. Ja se täytyy kyllä myöntää. Tätä en olisi ikipäivänä arvannut. Äitini oli muistanut, että olin ihaillut erään ystäväni samanlaista "esinettä". Ystäväni appiukko oli tehnyt heille semmoisen.
Noh, tässä tämä on
Sanoin siskolleni, että olikohan tämä joku wink wink, mutta eipä se tainnut olla. Tähän hätään ainakaan.. Nyt pitäisi sitten käydä hakemassa rautakaupasta maalia ja maalata se. Ajattelin että jätän sen sitten siihen kuntoon odottamaan pientä nukkujaa. Saa sitten joskus tehdä sen ihan valmiiksi asti, kun siihen asukki on saapumassa <3
Blogissa esitellään bloggaajan kutomisia sekä leipomuksia. Niin ja kaikkea muuta mikä mieleen juolahtaa :D
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Täällä taas
Näköjään toista kuukautta jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä.. Aika menee jotenkin niin nopeasti. Illat menee useimmiten töissä ja vapaa päivisinkin tuntuu olevan ohjelmaa niin ettei tahdo koneelle asti keritä.
Kevät tulossa (bongasin tänään yhden sipulin kukkapenkistä joka oli lähtenyt jo kasvamaan). Ja pakko tunnustaa että vasta TÄNÄÄN sain vihdoin ja viimein vaihdettua jouluverhot pois ikkunoista.. Mutta "puolustukseksi" sanottakoon että eipä niitä tule pahemmin itse katseltua eli eipä ole pahemmin haitannut.. :D
Söin tänään elämäni toisen kerran muikkuja. Mies oli niitä kaupasta hakenut ja hän ne meille valmistikin päivällä ruuaksi. Kuvaa tästä herkusta minulla ei ikävä kyllä nyt ole, ne menivät nimittäin niin nopeasti :)
Onhan sitä tullut leivottuakin. Ystävänpäiväksi muffinsseja ja tietysti Runebergin päivänä runebergintorttuja. Mummini täytti huikeat 90- vuotta. Tekaisin hänen syntymäpäivilleen pari vadelmatäytekakkua ja pari kinkkuvoileipäkakkua. Ihan ok makuisia olivat. Kaikki kyllä kiittelivät, että olivat niin makoisia, mutta ehkä sitä vaan on itse niin paljon kriittisempi omille tuotoksilleen, että ei osaa enään oikeen nauttia kakkujen mausta. Aina tulee etsittyä niistä jotain huonoa..
Pieni sisustuskärpänenkin on meikäläiseen iskenyt. Olen tässä haaveillut uusista tapeteista, laminaatista ja kylpyhuoneremontista. Mutta pitää tässä haaveilun lomassa vaan tyytyä nyt vaihtamaan kotosalla huonekalujen paikkaa joka huoneessa, tuohan sekin mukavaa piristystä ja vaihtelua :)
Ja pientä elämänmuutosta olen tässä suunnitellut, mutta siitä sitten joskus lisää, jos siitä jotain tulee :)
Näihin haaveisiin ;)

Tilaa:
Kommentit (Atom)